Because I have loved life, I shall have no sorrow to die - Amelia Burr

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Luovuus iski

Olen jo jonkin aikaa halunnut valmistaa Tiuhtille itse hupparin. Kaupoista löytyy kyllä, jos jonkin moisia ihanuuksia, mutta mahdollisuus uniikkiin huppariin on pieni. Tämäkin hanke on selkeä turhake, koska huskyn ja bordercollien rakkauslapsi ei talvellakaan vaatteita tarvitse. Lauhan talven vuoksi talvikarva menetettiin jo joulukuussa.

Tarvikkeet

Selailin netistä hyviä kaavoja koiran paidan valmistukseen ja ihmeekseni törmäsin niiden olemattomaan määrään. Monet olivat valmistaneet jonkinlaisia telttoja, jotka olisi suht helppo toteuttaa. Minulla oli kuitenkin selkeä visio, minkälaisen siitä haluaisin ja sen mukaan mentiin. Löysin Madam B.C.:n sivuilta jonkinlaiset ohjeet, joiden avulla halusin paidan toteuttaa. Siitä nousi uusi pulma esiin: millähän mitoilla kaavat oli tehty? Tästä alkoi hermoja riipivä, 9 tunnin urakka palojen piirtämisessä ja kankaiden leikkaamisessa.

Pahaa aavistamaton

Menin varta vasten äidille juhlimaan hänen syntymäpäiviään, onnea äippä,  ja lainaamaan tämän ompelutaitoja sekä konetta. Kankaaksi olen valinnut Laina Koskelan Finlaysonille suunnitteleman Elefantti-kuosin, vuodelta 1969. Kun palat oli viimein saatu pitkien laskujen jälkeen leikattua, alkoi ompelu. Saimme melko paljon soveltaa palojen kiinnittämisessä, koska ohjeethan olivat minikoiralle. Ja jokainen koirahan on erilainen, joten ei olisi edes ollut mahdollista soveltaa suoraan kokoja. Tai olisi saattanut, jos olisi minua parempi käsitöissä ;)

Leikattuja paloja

Selkäpalan sovitusta

Huppu valmistuu


Viimeistä ommeltaviedään

Valmis tuotos



Koiralla aika kului pitkälti kissojen härnäämisessä, kun muut ahersivat paidan ympärillä. Jonkin verran ongelmia tuotti etujalkojen paikat. Hieman jämpti paita ottaa vastaan etujalkojen ojentamisessa, mutta suuremmin se ei menoa näyttänyt haittaavan. Lisäksi kaulus jäi liian pitkäksi, joten sitä täytyi kääntää sekä lyhentää. Muuten sanoisin hupparin onnistuneen suhteellisen hyvin, jos katsotaan alkutilannetta. Ilman valmiita kaavoja on hidasta lähteä tekemään vaatetta koiralle, koska eihän se osaa sanoa puristaako jostain. Ehkäpä seuraavalla kerralla piirrän ja suunnittelen kaavat valmiiksi. Onhan tuolla vielä muutama metri kangasta, jotka poistopäiviltä haalin.

Vielä iso kiitos äitille ja Samille, jotka jaksoi auttaa tässä suuruudenhullussa haasteessa! ;)

2 kommenttia:

  1. Huskylle vaate.. :O haskit joilla on aina lämmin paitsi tietysti kovilla pakkasilla, voi tiuhti parka :/

    VastaaPoista
  2. Siis kyseessähän on turhake, niinkuin olin jo heti laittanut :) Eihän vaatetta ole joka päivä tarkoitus käyttää, pointtina oli tehdä huppari itse :)

    VastaaPoista